Skip to main content
Yleinen

Teamsin pienryhmätilat eli Breakout Rooms on täällä!

Kirjoittanut 15.12.202028 huhtikuun, 20223 Comments2 min lukuaika

Teamsin pienryhmätilat eli Breakout Rooms on täällä! Mitä siitä pitäisi tietää?

Pitkän odotuksen jälkeen meidän Teamsin käyttäjien iloksi tuli näin ennen joulua saataville pienryhmätilat eli Breakout rooms. Koronakurimuksen alettua tuo on ollut yksi eniten toivottu ominaisuus, varsinkin oppilaitoksissa. Toki siitä on paljon hyötyä myös meille koulutus- ja konsultointitaloille.

Pienryhmätilojen ajatus on se, että vaikkapa virtuaalisessa työpajassa (kokous) oleva joukko voi jakaantua pienempiin ryhmiin tekemään pienryhmätyöskentelyä ja tulla sieltä sitten työskentelyn päätyttyä takaisin varsinaiseen kokoukseen. Fasilitoinnin monipuolisessa maailmassa pienryhmätyöskentely on yksi niistä keinoista, joilla saadaan paljon työpajoissa aikaan ja ennen kaikkea luodaan tilaisuuksista osallistavia.

Alkuvaiheessa Teamsin pienryhmätiloihin liittyy rajoituksia, eikä niitä pysty esimerkiksi kovinkaan hyvin etukäteen valmistelemaan. Tämä on kuitenkin ymmärrettävää, sillä tämä jos mikä on tuotu saataville kovassa aikataulupaineessa. Jatkossa tulemme näkemään entistä enemmän ominaisuuksia ja kyvykkyyksiä mitä tulee Teamsin hyödyntämiseen esimerkiksi virtuaalisissa työpajoissa.

Tärkein huomio pienryhmätiloista on se, että ne ovat luotavissa ja käskytettävissä vain sen henkilön toimesta, joka on kokouksen luonut, eli toiminut koollekutsujana. Tämä ominaisuus on hyvä pitää mielessä jo siinä vaiheessa, kun suunnittelet kutsuja työpajaan.

Pyöräytimme Breakout roomsin perusteista lyhyen videosarjan. Alta löydät kaksi ensimmäistä videota! Seuraavassa blogissamme huomenna 16.12. jatkoa! 😊

https://youtu.be/2IRahflQTaM

Breakout Rooms – Mistä on kyse?

https://youtu.be/pwxQ6b7Q2TQ

Breakout rooms – huoneiden hallinta ja perustoiminnot