Skip to main content
Yleinen

Pelkät pelivälineet vai pelitaidot ja hyvät pelivälineet?

Kirjoittanut 5.10.202024 lokakuun, 2022Ei kommentteja3 min lukuaika

Tänä poikkeusvuonna moni suomalainen jääkiekkofani sai ilokseen seurata Dallas-pakki Miro Heiskasen upeita peliesityksiä NHL-jäillä.

Moni vannoutunut futisfani on taas saanut ilokseen haukkoa henkeä jo reilun vuosikymmenen Leo Messin taikatemppuja futiskenttien vihreillä veroilla ihastellen.

Tulikohan Miro Heiskasesta poikkeuksellisen nuorella iällä noin suvereeni ja dominoiva pelaaja pelkästään sillä, että hänelle valittiin vaahtosammuttimen kokoisena parhaat luistimet tai kaupan kallein komposiittimaila? Uskallan epäillä ettei.

Tai oppiko Messi kaikki maagiset kikkansa ja temppunsa ainoastaan siksi, että hänelle hankittiin pienenä poikana kiiltävimmät nappulakengät ja malliston hienoin jalkapallo? Tuskin.

Uskoisin, että molemmat herrasmiehet ovat harjoitelleet omia lajejaan tuhansien tuntien ja miljoonien toistojen verran. Toki heidän mestarillisiin peliesityksiinsä liittyvät luonnollisesti myös heidän työkalunsa, mutta ennen kaikkea se, että pohjat ja perustat on luotu kuntoon ennen pelivälineiden lukitsemista.

Uskallan epäillä myös siten, että heidän edustamiensa joukkueiden johto on miettinyt, määritellyt ja varsinkin harjoitellut kohtuullisen pieteettisesti koko joukkueen pelitapaa ja -strategiaa ennen lopullisten pelivälineiden valintaa.

Näistä asioista on mielestäni kohtuullisen helppoa vetää aika looginen jana nykypäivän työelämään ja tuottavaan työntekoon organisaatiossa kuin organisaatiossa.

Edelleen näkee ja kuulee aika paljon keskustelua siitä, että onko se Slack nyt kaikkein paras peliväline meille? Vai onko se sittenkin Zoom? Vai peräti Teams?

Itse pidän moista vertailua kohtuullisen vähäpätöisenä, koska kaikki palvelut itsessään ovat varsin hyviä, mutta yhdenkään organisaation tuottavuusvajetta ne eivät itsessään ratkaise.

Mikään organisaatio ei voita tuottavuuspeliä sillä, että valitaan jonkin vertailun pohjalta omasta tai naapurin mielestä paras mahdollinen peliväline. Tämä on kylmä fakta.

Kuten aiemmin mainitsemissani urheilusta kummunneissa esimerkeissä myös yritysten valmennusten pitää ensin miettiä oman joukkueen pelitaktiikka, pelikirja ja haluttu tapa performoida. Tämän jälkeen koko joukkueen johdon tulee sitoutua valittuun pelisuunnitelmaan ja näyttää omalla tekemisellään esimerkkiä koko pelaavalle joukkueelle aiheeseen sitoutumisesta.

Tämän jälkeen yrityksen joukkueen on hyvä alkaa harjoittelemaan tuetusti, ohjatusti ja määrämuotoisesti valittua pelisuunnitelmaa. Myös tämä vaatii toistoja, eikä kenestäkään tule tuottavuuspelikentän Heiskasta yhden harjoituskerran jälkeen.

Kun edellä mainitut asiat on päätetty, niihin on sitouduttu ja niitä on harjoiteltu koko porukalla ammattimaisen valmennuksen tukemana ollaan valmiita aloittamaan oma voittava peli.

Vasta tässä vaiheessa on syytä määritellä lopullisesti se, että millä mailalla, pallolla tai nappiksilla pelataan. Jollekin pelaajalle tai joukkueelle joku toinen peliväline sopii paremmin kuin toiselle. Kuitenkaan pelkästään parhailla pelivälineillä sitä yksittäistä tilannetta, koko peliä tai sarjan mestaruutta ei voiteta.

Se voitetaan harjoittelemalla, siitä kumpuavalla osaamisella, sen jatkuvalla valmentamisella ja yhteisellä pelikirjalla, johon koko joukkue on sitoutunut.

Pilviheppu Tommi Maijanen