Skip to main content

Kesälomalla lupaan…

Irrottautua töistä

Kesälomakausi on jo täydessä vauhdissaan ja useimmilla meistä lomat ovat joko käynnissä tai käsinkosketeltavan lähellä. Viimeisiä duunijuttuja painetaan ja kohta päästään niinsanotusti lompsahtamaan lomalle. Pari asiaa kannattaa muistuttaa itselle näin loman kynnyksellä.

Tietotyöläisen moottorina ja keskusyksikkönä on aivot ja mieli. Ne tarvitsevat lepoa siinä missä meidän lihaksetkin. Oppiminen ja tehokas aivojen käyttö tapahtuu levon kautta.  Tietotyöstä olisi hyvä päästä henkisesti irroittautumaan päivittäin, viikottain ja vuosittain. Samalla tavalla, kun teräs väsyy paineen alla pikkuhiljaa, mielemme voi myös väsyä jatkuvasta kuormituksesta. Se taipuu ja taipuu, kunnes katkeaa. Kesälomat ovat hyvä vuosittain työstä irroittaumisen aikakausi. Se, pidätkö koko loman putkeen vai osissa on sinun asiasi. Ota insinööreistä mallia ja tee se mikä toimii. Tässä muutama vinkki siihen, että työelämä pysyy mielekkäänä myös ensi syksynä.

 

Älä jätä roikkuu!

Kuten JVG fiksusti laulaa, ”Älä jätä roikkuu” – myöskään työasioita kesäksi. Jos jätät ikäviä hommia hoitamatta ennen kesää, odottavat ne loman jälkeenkin ihan yhtä kurjina. Mieli kuitenkin kiittää, jos ajatukset eivät käy töissä loman aikana edes pienen pienissä asioissa. Tokikaan yleinen ”maailma valmiiksi” ennen jouluja ja juhannuksiakaan ei ole mukavin tapa irtautua töistä.

Ihminen on luonnostaan hyvin toivekas laji. Kesäloman jälkeinen aika tuntuu niin kaukaiselta. Yleensä kokemuksen karttuminen helpottaa ajan hahmottamista. Siis yleensä, ei kaikilla. Vielä kerran, vie työsi loppuun ENNEN kun jäät lomalle. Mielesi kiittää.

 

Lomalla ollaan off

Valitettavan usein näkee oheisia sähköpostin lomailmoituksia.

Sähköpostiviesti "Liisalta": "Kiitos viestistäsi! Lomailen Heinäkuun ja luen mailejani satunnaisesti. Hyvää kesää, Liisa". Ei näin! Ei meilejä lomalla!

Mä sanon viimeisen sanani ja se on ei! Sä et oikeasti ole niin korvaamaton, että sun täytyy roikkua koko kesä työ mielessä. Satunnaisesti duunimailien lukeminen on oppikirjaesimerkki työssä roikkumisesta loman aikana. Loman yksi keskeisimmistä pointeista on palautua ja antaa mielelle tilaa irroittautua henkisesti työstä. Organisaatioissa tämä on järjestelykysymys ja osa työnohjausta. Syksy ja pimeä vuodenaika tulee taas loman jälkeen. Siihen kannattaa varautua akut ladattuna. Kun lomailet, niin tee se täysin työvapaasti. Mielesi kiittää.

Ja monissa organisaatiossa sähköposti alkaa olla aika passé (mennyttä maailmaa). Poissaoloviestit replikoituvat automaattisesti Teamsin ja Outlookin välillä. Klikkaamalla Teamsin päässä henkilön profiilikuvaa, näet hänen poissaoloilmoituksen.

Myös Teamsissä näkyy Liisan poissaoloviesti!

 

Pro-tippi. Laita poissaoloviestiin vasta työhöntulosi seuraava päivä. Näin saat loman jälkeen kaikessa rauhassa asettua takaisin työmoodiin: lueskella mailit ja rupatella työkaverien kanssa lomakuulumiset vailla heti aamusta alkavaa palaverirumbaa.

 

Lomakäytännöt Digikuulla

Meillä Digikuussa lomat ja ihmisten jaksaminen otetaan vakavasti ja ne on meille ylpeyden aihe. Liian monella on kokemusta loppuunpalamisista. Meillä kaikki on ansainnut täydet lomat joka vuosi.

Digikuun lomapussista löytyy vielä toinen lomavipuväännin. Jos teet töitä lomalla, tilisi laitetaan lukkoon ja avataan kun hommat lomien jälkeen jatkuvat. Toistaiseksi kenenkään tiliä ei ole laitettu koskaan lukkoon.

 

Poissa silmistä, poissa mielestä

Laitepuolelta katse kannattaa kiinnittää kännykkään ja muihin mobiililaitteisiin. Minimillään kaikki Teamsin ja Outlookin ilmoitukset pois. Kovemmat luokan lomailijat poistavat koko sovellukset loman ajaksi tai siirtävät pikakuvakkeet pois silmistä.  Kesäloman ulkopuolellakin suosittelemme ilmoitusten minimointia. Teamsin mobiiliappista löytyy suoraan valikot päivittäisille hiljaisille tunneille ja viikottaisille hiljaisille päiville. Poissa silmistä, poissa mielestä ja mieli kiittää tästäkin.

Sanomattakin selvää, että poissa silmistä, poissa mielestä toimii muunkin työroinan osalta. Jos teet paljon töitä etänä, niin laita läppäri ja pomon rintakuva loman ajaksi piiloon. Jos voit jättää läppärin duuniin, entistä parempi.

 

Onnistunut loma buuttaa muistin

Yksi hyvä tapa (joskin siinä hetkessä ilkeän tuntuinen) mitata loman onnistuneisuutta mielen näkökulmasta on kirjautuminen duunikoneelle loman jälkeen. Jos mieli huutaa tyhjää ja salasana ei tule mieleen (Ei, et todennäköisesti ole sairastunut kuukaudessa dementiaan vaan aivosi on vapauttanut työmuistiasi) niin on aika onnitella itseä, soittaa helppariin salasanan resetointia, käydä hakemassa kuppi kahvia ja alkaa hommiin. Lomasi on ollut mielen näkökulmasta onnistunut. On aika onnitella itseäsi.

(Teksti: Teemu Ahlström 2022)

Hyvää, rentouttavaa ja vähästressistä kesää koko Digikuun poppoon puolesta!

Nähdään taas syksyllä!