Kuherruskuukausi – tuo yleensä käytetty termi ekan kuukauden ihanuudesta. Kun kaikki naimisiin mentyäsi näyttää ruusunpunaiselta, ihanalta hattaralta, kuin olisit saanut kuun taivaalta Bruce Kaikkivaltiaan tyyliin.
Ensimmäinen kuukausi menee kuin siivillä, mutta hitaasti arki valkenee ja huomaat; tämähän on ihan sitä samaa kuin seurustellessakin! Ainoa ero on, että ollaan vaan naimisissa ja MINÄ vaihdoin sukunimen!
Samahan se on uusien järjestelmien ja tapojen kanssa. Otetaan nyt tahallaan esimerkiksi Sharepoint Online – ekan kerran kun näet sen käytössä, se näyttää ja tuntuu hienolta ja helpolta – ja sitähän se kyllä onkin. Ohjeistukset siirtyvät helpoimmillaan copy-pastena dokkareista responsiiviksi sivuiksi, kuvat ovat isoja ja sitä on nopea selata vaikka älyjääkapilla, jos siihen jostain ihmeen kumman syystä olet kirjautunut tunnuksillasi.
Projektin (avioliiton) alettua huomaatkin, että pitää tehdä töitä, jotta se saadaan toimimaan. Olivathan ne ohjeistukset ennenkin tarjolla, mutta dokkareina jossain verkkolevyn kulmalla. Nyt niitä pitää käydä läpi, jotta vanhentuneet tiedot saadaan kitkettyä ja voidaan keskittyä uuteen tekemiseen ajantasaistamalla niitä. Miettiä mikä olikaan oleellista, mihin kannattaa keskittyä, missä halutaan kehittyä ja koska tehdään kompromisseja toisen ideoiden pohjalta – keskustellen.
Sitähän tämä on: luodaan yhteinen paikka (koti), jossa kaikkien on hyvä olla ja kehitetään sitä yhdessä eteenpäin. Yhteinen järjestelmä, jossa löydät etsimäsi, vaikka joku toinen sitä olisi siirtänyt.
Kun on ensin opittu perusteet, alat huomaamaan mitä kaikkea muuta voikaan saada aikaan. Sitten alkaa jatkokehitys: avioliitossa vaikka siivoamisen avuksi ilmestyy robotti-imuri (oikeasti, suosittelen) ja Sharepointissa dokkareille ilmestyy hyväksyntäkiertoja, uutisille metatietoja, Teamsiin introja ja sellaisia pieniä tai suuria elämää helpottavia asioita.
Yksikään avioliitto ei ole samannäköinen vuoden päästä liiton solmimisesta eikä varmasti ole myöskään Sharepointitkaan – teemme parhaita mahdollisia arvauksia ja jokaisella arvauksella päädymme aina vain lähemmäs vielä parempaa.
Ilman turhaan käytettyä aikaa.
Kuten me ihmisetkään emme ole samanlaisia koko ajan, myös intra elää ja kehittyy meidän mukanamme. Se sentään tottelee suoria käskyjä, kun ensin huomaat kysyä mihin kaikkeen se voikaan vastata.
– Pilvivisu Ari Mäkiö