Skip to main content
Yleinen

Ränkylöillä (laitteilla) tuottavuus nousuun?

Kirjoittanut 4.2.202217 lokakuun, 2022Ei kommentteja6 min lukuaika

Laiteuutuudet testiin

Vaikka me Digikuuna ollaankin se lisenssejä ja laitteita kauppaamaton Microsoft 365 -talo, on meillä vankka ja laaja kokemus erilaisista laitteista. Nuo laitteet, tutummin ränkylät ovat erityisesti allekirjoittaneen mielenkiinnon kohde ja ovat sellaista olleet jo pikkupojasta lähtien. Olen ollut onnellisessa asemassa siinä, että olen aina saanut eri reittejä pitkin käsiini laiteuutuuksia testiin ja päässyt kokeilemaan montaa uutta juttua ensimmäisten joukossa.

Mielenkiinto näin keski-iän lähestyessä laitteita kohtaan ei ole hiipunut, vaan jos mahdollista se on entisestään kasvanut. Tästä johtuen olin innoissani, kun sain näin vuoden 2022 alussa käsiini heti tuoreeltaan kaksi Microsoft uutukaista.

Yleisesti yritysten laitehankinnat ja laitevalinnat ovat tällä hetkellä ja varsinkin tulevaisuudessa mielenkiintoisessa murroksessa. Enää pelkkä hankintahinta tai käyttökustannus ei voi olla merkitsevä tekijä, vaan se mitä hyötyjä laitteesta saadaan ja miten se parantaa työntekoa on myös merkityksellistä. Nykypäivän käyttäjä ei saa enää kärsiä siitä, että työnantaja on mennyt sieltä mistä on ”halvinta” ja ottanut laitteen, joka on riittämätön työn tekemiseen.

Toisaalta kallis hankintahinta ei myöskään ole aina tae laadusta. Me Digikuussa päätettiin alussa yli 3 vuotta sitten, että otetaan käyttöön Microsoftin Surface Bookit. Tuo päätös on maksanut meille sekä rahassa, että menetetyssä ajassa paljon, sillä tuo kyseinen laiteperhe on tunnettu rautaan ja käyttöön liittyvistä ongelmistaan. Ajatus meillä oli mitata ja julkaista siitä dataa, mitä vaikutuksia työn tekemiseen oikein valitulla laitteella on. Dataa meillä sinällään on, lopputulos on hieman erilainen kuin alun perin ajateltiin. Hyötyjä ei saatu, vaan aika on mennyt laitteiden kanssa tapellessa. Tästä johtuen nykyään ollaan menty malliin, jossa jokainen työntekijä saa itse valita laitteensa ja ottaa sellaisen, jolla kokee työn tulevan parhaiten tehdyksi. 😊

takaisin testipenkkiin!

Mutta takaisin testipenkkiin! Ensimmäinen ränkylä, joka tänne pääkonttorille saapui, oli sellainen, jota olin jo pidemmän aikaa salaa haaveillut saavani käsiini. Kyseessä on Microsoftin Surface Duo 2, eli kahdella näytöllä varustettu puhelimen ja tabletin ”yhdistelmä”.

Markkinointipuheissa laitteen kerrotaan lisäävän tuottavuutta ja mahdollistavan monen asian tekemisen paljon aiempaa näppärämmin, koska käytössä on mobiilisti myös kaksi näyttöä. Surface Duo 2 pyörittää kuoriensa sisässä Android-käyttöjärjestelmää, johon sitten Microsoft on tuonut käyttöliittymää ja muita temppuja kyytiin. (Lisätietoja laitteesta: https://www.microsoft.com/fi-fi/surface/business/surface-duo-2).

Itselleni mielenkiinto ja potentiaali tuossa laitteessa piilee siinä, voisiko sillä korvata puhelimen ja saada samalla jotakin lisää. Olisiko hyödyllistä kantaa Surface Duoa puhelimen sijasta. Valitettavasti tiivistetty vastaus tähän on ei. Koko, ominaisuudet ja se millainen tuo laite on, estää aika tehokkaasti sen, että sillä voisi puhelimen korvata. Näin ollen tuota käyttävä käyttäjä on väkisin kahden ”laitteen” loukussa, jolloin tarjolla on Surface Duoa parempia laitteita, huomattavasti halvemmalla.

Käyttö itse laitteessa on tosi nopeaa, laite on viritetty toimimaan napakasti ja vauhtia löytyy perustoimenpiteisiin enemmän kuin riittävästi. Kuten hyvin usein markkinoilla olevia ”erikoisempia” laitteita, myös Surface Duoa vaivaa bugit käyttöliittymässä ja käytössä, että myös epäloogisuudet joissa käyttäjä ja laite eivät ole toistensa tasalla.

Duolle on varmasti paikkansa, jos ei muuta niin keskustelunaloittajana IT-ihmisten lounaspöydissä, mutta sen korkea melkein 2000 euron kustannus on hyvin vaikea näiden kokemusten pohjalta perustella. Samalla rahalla saa uuden Surface Pron tai vaikkapa iPadin, joilla käyttäjä sitten viime kädessä tekee enemmän ja joissa ei ominaisuuksien rajat tule niin nopeasti vastaan.

Toistaiseksi näyttää siltä, että Surface Duo 2 on ”gimmick” eli hilavitkutin, jonka on tarkoitus herättää huomiota ja keskustelua, mutta ei olla maailmanlaajuinen myyntihitti, joka ratkaisee hybridityön tekemiseen liittyvät ongelmat.

Mitäs muuta meillä on?

Toinen testipenkkiin ja myös pysyvämpään käyttöön saapunut laite on uutuuttaan hehkuva Surface Pro 8. Uusin tulokas Surface Pro -perheessä on merkittävin uudistus hyvin moneen vuoteen. Toki Surface-perheeseen on uusia laitteita tullut lähes vuosittain, mutta muutokset ovat lähinnä keskittyneet lähinnä laitteen raudan päivittämiseen. Surface Pro 8 on kokenut muutoksia sekä sisäisesti että ulkoisesti ja ulkomuotoa on pyöristetty ja hyvin monessa kohdassa parannettu. Lopputuloksena on nyt parin viikon kokemuksiin pohjautuen syntynyt paras Surface Pro -sarjan laite.

Itselleni ensimmäiset kokemukset Surface-sarjaan ovat tulleet jo sarjan ensimmäisistä laitteista, jolloin osalla oli sisuksissaan vielä Windowsin kevennettyä versiota (RT) ja muuta mukavaa, joten uskallan tuon yllä mainitun todeta. Surface Pro 8 on sarjansa paras. 😊Laite on testeissä toiminut moitteetta, se on ollut mukavan vikkelä (toki käytössä ei ole laitesarjan halvin malli) ja tehdyt uudistukset ovat kaiken kaikkiaan näkyneet käytössä positiivisella tavalla. Käyttöä helpottaa ja parantaa myös se, että otin samalla käyttöön Surfaceen saatavasta näppäimistöstä viimeisimmän version ja uusimman kynän. Näiden kahden avulla laite muuntautuu mukavasti juuri kulloiseenkin käyttötapaukseen sopivaksi.

Microsoft on tehnyt tämän laitteen kanssa alkufiilisten perusteella hyvää työtä ja uudistanut laitetta ennen kaikkea käyttäjiä kuunnellen. Aika näyttää millaiseen rooliin kyseinen laite omassa työskentelyssä asettuu, mutta ainakin toistaiseksi se on osoittautunut kelvoksi työjuhdaksi hybridityötä tekevällä tietotyöläiselle, jolla työn tekemisen ajat, paikat ja tavat vaihtelevat.

Laitteiden kanssa olisi hyvä muistaa, että käyttöönotto on kaikkea muuta kuin laitteen toimitus ja asennus.

Kouluttamisen tärkeys

Hyvin hyvin usein edelleen nykypäivänä me Digikuulaiset törmätään siihen, että on ostettu ”hienoja ja kalliita” laitteita, mutta unohdettu täysin kouluttaa niiden mahdollisuudet henkilöstölle. Ajatellaan jotenkin, että kyllähän nyt ihmiset laitteita osaa hyödyntää ja ihan turha on aikaa ja vaivaa niiden kouluttamiseen käyttää.

Fiksulle hyödyntämiselle ja laitteiden paremman käytön koulutukselle on valtavasti tilausta ja se tulisikin jatkossa huomioida osana laitehankintoja. Laitteita käyttävien tulee ymmärtää laitteiden potentiaali, uusien työtapojen mahdollisuus ja ennen kaikkea se, miten käytän käytössä olevaa laitetta oman työni kannalta fiksusti.

Hyvä esimerkki koulutuksen tarpeesta on niin hyvin monesta laitteesta löytyvät kynä. Hyvin moni jättää koko kynän mahdollisuuden hyödyntämättä, eikä sellaisia välttämättä niitä tukeviin laitteisiin edes tarjoa. Ne jotka niitä hankkivat, eivät kuitenkaan panosta koulutukseen ja kynän mahdollisuuksista kertomiseen. Hyvin harva saa tällöin täydet hyödyt laitteestaan ja näin ollen fiilikseksi jää helposti se, että ”eipä tämäkään kynä mitään auttanut”. Asiaa lähestyttäessä koulutuksen kautta saadaan meille hybridityötä tekeville tietotyöläisille opetettua vinkit ja tavat hyödyntää käytössä olevia laitteita parhaalla mahdollisella tavalla.

Suosittelen vahvasti kaikille organisaation hankinnoista vastaaville asian pohdiskelua ja sen tuumailua, onko oma organisaatio tehnyt tarpeeksi laitteiden mahdollisuuksien kouluttamisen osalta.

Tapa tehdä työtä on kovassa murroksessa ja uudistuu vauhdilla, pysyäksemme kyydissä tulee organisaatioiden uudistaa suhtautumista laitteisiin ja suhtautua uusiin kokeiluihin positiivisin mielin.  😊


– Pilvikamu Ville Kankare