Skip to main content
Yleinen

Miksi meillä ei ole Referenssejä? Onko meillä kuitenkin asiakkaita?

Kirjoittanut 21.8.202024 lokakuun, 2022Ei kommentteja2 min lukuaika

Miksi meillä ei ole Referenssejä? Onko meillä kuitenkin asiakkaita?

Digikuuta perustettaessa mietittiin pitkään mitä me tehdään. Vähintään yhtä paljon mietittiin, mitä me ei tulla tekemään. Referenssit olivat yksi näistä jälkimmäisistä asioista. Seuraavaksi valotan vähän, miksi tähän päädyttiin.

Aiemmassa elämässä referenssit olivat ”tärkeitä”, joka johti kolmeen kiusalliseen asiaan. Ensinnäkin referenssinä oleminen ei tuottanut referenssiasiakkaalle mitään arvoa – ainoastaan lisää töitä. Toiseksi referenssilupakyselyt osuivat 95 %:lla aina samoihin muutamiin asiakkaisiin – koska brändi. Kolmanneksi referenssiä koskeva palvelu oli ollut hyvä, mutta muu palvelu välttämättä ei. Tätä kautta referenssiluvasta tuli ”negatiivisen kaupankäynnin” väline.

Me halutaan vaalia asiakkaidemme työrauhaa viimeiseen asti. Meidän ensisijainen tehtävä on tuottaa asiakkaalle arvoa ja referenssiasiakkaana oleminen ei tuota referenssiasiakkaalle arvoa juuri koskaan.

Avataan siis vähän niiden referenssien sijaan, minkälaisten asiakkaiden kanssa me oikein häärätään.

Me kun tehdään vain ja ainoastaan 365-juttuja, niin tämä on samalla myös meidän ainoa segmentointimme. Meille siis ainoana kriteerinä on asiakkaan halu kehittää 365-asioitaan ihmisten osaamisesta teknisiin konfiguraatioihin sekä näiden ympärillä oleviin asioihin.

Meillä on asiakkaina organisaatioita kahden hengen organisaatioista 50 000 hengen jättiyrityksiin. Tähän joukkoon mahtuu pankkeja, vakuutusyhtiöitä, kiinteistöhuoltoa, ohjelmistotaloa, teleoperaattoria, yhdistyksiä, liittoja molemmin puolin, IT-taloja, henkilöstövuokrauksen toimijoita, autotaloja, kauppakeskustoimijoita, rakennusliikkeitä, koulutuskuntayhtymiä, sote-kuntayhtymiä, kuntia, kaupunkeja, uskonnollisia yhteisöjä, konsulttitaloja, markkinointifirmoja, patenttialan toimijoita, jääkiekkoseura, puolue,  säätiöitä, kuntien ja kaupunkien omistamia IT-keskittymiä, valmistavan teollisuuden toimijoita, eläkelaitos, telakka ja laivanrakennus-toimijoita, perintä-alan toimija, elintarvikealan yrityksiä, logistiikka-alan toimijoita, yhteiskunnallisesti merkittäviä instituutioita, sekä muutama Fortune 500-asiakkuus.

Asiakkaiden lisäksi me häärätään aktiivisesti kumppaneittemme kanssa. Meille kumppanuus tarkoittaa sitä, että voimme yhdessä luoda asiakkaalle enemmän arvoa. Tyypillisiä kumppaneitamme ovat perus IT-talot, IT-konsulttitalot, teleoperaattorit, sekä IT-tukkurit.  Lisäksi yhteistyötä tehdään erilaisten koulutustoimijoiden sekä liiketoimintaa palvelevien organisaatioiden kanssa.

Tuottavuusloikkaaja Antti Ahola