Microsoft E N T R A ja syksyiset muutoksien tuulet – Gimme ya wallet t. Microsoft
Kaikki hyvä ja kaunis alkaa Microsoftin maailmassa lisensseistä ja aivan fantastisesti, niihin kohdistetaan/on kohdistettu kohtalaisen paljon muutoksia tässä syssyllä. Nämä muutokset eivät ole konsultin retaleen aikaansaannoksia; toimin tässä tarinassa vain uutisten airuena.
Tarkoituksenani oli alunpitäen pistää pystyyn Entra Verifiable Crendentials(VC) -palvelu rottakoeympäristööni, mutta ihan oman satulapäätökseni johdosta otetaan etupeltoon ja ensin sananen ihan parista muusta muuttujasta. Mutta eipä hätää, heti seuraavaan turinatuokiooni tuon mukanani sotatarinat VC:n käyttöönoton koukeroista!
Poiketaan tästä ensin hieman sivupoluille ja ihmetellään kevyempää paketointimuutosta. Alkaen lokakuun ensimmäinen päivä on tullut tarjolle lisenssikattauksia, joista uupuu Teamssiin käyttöön oikeuttava SKU. Tämä muutos ei ota kantaa jo ajossa oleviin lisensseihin ja tämän mylläyksen jälkeen on ihan täysin mahdollista hankkia lisenssejä, joissa Teams ja siihen liittyvät addonit löytyvät SKU-viuhkasta.
Uusille Microsoftin asiakkaille ja niille, joilla on kovat väännöt juurikin nyt meneillään valikoitujen CSP-instanssien kanssa. Valot vahvasti päälle, jos Teams on ns. haluttu palvelu, niin tarkistakaa, että olette shoppailemassa juuri niitä lisureita, jotka oikeuttavat sen käyttöön.
Jos taasen Teamssin tilalla organisaatiossa ajetaan Slackia tai jopa vanhimman liiton IRC-palveluita, niin tällöin pakkomyydyn Teamssin kalttaminen pois tuottaisi hieman vähemmän kuin 2€/käyttäjä/kk tai 24/käyttäjä/vuosi -säästöjä [SIC!].
Teille kaikille muille normaaleille tuottavuusihmisille ja kirstunvartijoille kuitenkin kehotus:
Hoksottimet olisi nyt tosiaan hyvä käynnistää tuotantotilaisiksi. Microsoft ei ole höveliäisyyspäissään pudottanut tuttujen lisenssipakettien hintaa vaan tod.näk. mulgoilet säästöpäissäsi juuri nyt vähän väärää lisenssiä.
Itseasiassa, tämä puljaus ei ole myöskään Microsoftin syytä, kyseessä on EU:n komission antitrusti-käsittelyn hedelmää, josta 27. heinäkuuta päjähti maailmaan julkilausuma.
Microsoft includes Teams in its well-entrenched cloud-based productivity suites for business customers Office 365 and Microsoft 365. The Commission is concerned that Microsoft may be abusing and defending its market position in productivity software by restricting competition in the European Economic Area (‘EEA’) for communication and collaboration products.
Jos uni ei tule normaalisti iltasella elämänkumppanin viekussa, niin julkilausumaan voi tutustua tästä tarkemmin.
Hevoset mylvii ja matka jatkuu. Hypätään sitten tästä ahaa-elämyksestä hieman nurjempaan muutokseen
Kaikki modernit pilvi-adminit aivan varmasti huomasivat, että hieman yli vuosi sitten Microsoft aloitti brändiuudistuksen liittyen mm. Azure AD:n tuttuihin kuvioihin. Jo tuolloin ihmiskuntaa vihaavan konsultin kiinnostuskiikarit alkoivat poimimaan pientä värinää.
Nimittäin minulla on edelleen vahva aahnaus siitä, että kaikki epämiellyttävät lisenssipuljaukset lähtevät käyntiin brändimuutoksilla tällä hiekkalaatikolla.
Microsoft Entra on paljon muutakin, kuin Azure AD:n uusi maalipinta. Käytännössä se muodostuu kahdeksasta peruspilatarista, jotka jakautuvat IAM:n ja verkkoteknisten hallintojen alle. Ahdistava nörtti korjailee tästä ikuisuuteen muiden kielenkäytöstä Azure AD:n muotoon Microsoft Entra ID. Ohessa kuvana vielä ne peruspilarit, josta Entra muodostuu.
No mutta, mm. adminaattoreille tuttu kuvio, eli alempana kuvassa esitelty muutos oli aika suoraviivainen. Techlevelit saivat vain uuden nimen ja monthly active user(MAU)-skeema jatkoi ennallaan.
Toki jos tässä kajotaan esmes tuttuihin SKU-nimikkeisiin (by SKUID), niin sehän rikkoo minun hienot dynaamisten ryhmien käsittelysäännöt, joihin olen poiminut automaagisesti premikkalisureiden käyttäjät sekamelskaymäristöissä.
Eli saatanpa tehdä syksyllä parikin lisätyötä, jolla on tarkoitus.
Juoni tiheentyy!
Redmondissa sitten joku geelitukkainen näätä sai elämyksellisen vision, että pojjaat hei mehän voimme tienata tällä vähän lisää shekeleitä! Otetaan kuristusote tutuista, identiteetin suojaamiseen liittyvistä, E5-palveluista; paketoidaan ne uuden lisenssin alle ja pyydetään rahaa.
Tulee aina vähän paha olo sieluun, kun pääsen näyttämään tai lukemaan mitä vain virallista liturgiaa liittyen ..licensing fundamentals. Matriisiin on siis päjähtänyt P2:n päälle nimittäin Microsoft Entra ID Governance ja Microsoft Entra ID Governance Step Up for Microsoft Entra ID P2. Uudet lisenssinimet ovat niin melleviä, että suorastaan ne vyöryvät kielenpäältä ulos.
Microsoft Entra ID Governance vaatii pohjalle AAD_PREMIUM tai AAD_PREMIUM_P2 SKU:n. Microsoft Entra ID Governance Step Up for Microsoft Entra ID P2, vaatii sitten AAD_PREMIUM_P2:n.
Tutkitaan sitten vähän tarkemmin ominaisuusmatriisia
Josta nostan yliviivaustussilla ne pulikat, joiden kuikkaan lähtö E5-orgeissa voi aiheuttaa vähän pulmatilanteita talvella 2023. PIM:n osalta olen sitten nähnyt perinteisiä lisenssirikkeitä aikaisemminkin, ennen tätäkin puljausta, joten ei anneta sen häiritä nyt tässä tarinankaaressa.
Mitä tämä lysti sitten maksaa lisää? Jos ajossa oli Microsoft E3(huom), niin tällöin kotosuomessa per käyttäjä toivotaan karvan alta 7€/kk. Tällä lisäpanoksella saa siis P1-organisaatio oikeuden ajaa ilman lisenssirikkoja Microsoft Entra ID Governancen herkkuja.
Step up näyttäisi sitten olevan vähän huokeampi, mutta kuitenkin 3.60€/käyttäjä/kk. Ja tämähän oli sitten vain P2-kuninkaille tarjolla.
Jotta kupletti ja sen toteutus lähestyisi täydellisyyttä, niin tämä muutos tuli vähän yllättäen ja nopealla aikataululla tietoon kentälle.
Leuka rintaan ja kättä sinne taskuun t. MS
Ps.
Entra Verifiable Crendentials(VC) saa periaatteessa käyttöön free-tasolla, mutta toteutukseen liittyy jokunen asteriskillä(*) markeerattu juoni.
Keskeisesti, jos orgisi joutuu käsittelemään yli 50k verifikaatiota kuukaudessa, niin tällöin tarvitset jotain premiumpaa, kuin freen. Toki, jos olet päässyt jostakin kosmisesta syystä tähän jamaan, niin teet jotain poikkeuksellisen väärin tenanttisi kanssa, jos siellä pitää siis käsitellä Salon kaupungin asukasmäärän kokoluokkaa olevan populaation verifikaatioita.
Blogissa ilmoitetut hinnat ovat syyskuun 2023 tasolla.