Avatar ei korvaa sinua
Tekoäly tunkee väkisinkin jokaisesta tuutista verkkokalvoille ja pian se kirjoittaa nämäkin blogitekstit. Yhdistettynä Teamsin avatarien kanssa se mahdollistaa kokoukseen osallistumisen melkein nollapanoksella. Valitset vain tilanteeseen sopivan avatarin, laitat tekoälyn vastaamaan kysymyksiin sinun puolestasi ja sitten voitkin vaikka napata VR-lasit päähän ja nauttia aivan toisenlaisista mielenmaisemista kokouksen ajan.
Teams tänne ja vähän äkkiä!
Pandemia pakotti meidät kokoustamaan etänä, mikä tarkoitti sitä, että paatuneimpienkin toimistoänkyröiden piti ottaa teknologia haltuun melkein yhdessä yössä. Enää ei voinut valua kahvikuppi kädessä neukkariin, nostaa korvapuustia huulille ja kaivaa esiin vanhaa kunnon nahkakantista muistikirjaa, vaan piti opetella navigoimaan AaTeeKoon tummissa vesissä. Alussa kompuroitiin Teamsin ja laitteiden kanssa niin, että kokouksen alut muistuttivat nykyaikaista spiritismisessiota: ”Pirkko, oletko täällä?”, ”Kuuletko meitä?” ”Onko siellä muita sun kanssa?” Tätä tapahtuu välillä vieläkin, jopa meidän ns. diginatiivien keskuudessa.
Nyt kun teknologia on ainakin näiltä osin vihdoinkin hallussa ja on jopa totuttu pitämään kameraa päällä kokouksissa, on Microsoft tuumannut, että ihmisille saattaa tulla väsy siitä, kun joutuu olemaan koko ajan kameran edessä. Tätä uutta ongelmaa ratkaistakseen Microsoft kehitti Avatarit, jotta voit osallistua ”itsenäsi” kokoukseen näyttämättä kuitenkaan omaa videokuvaasi.
Voi pyhä jysäys sentään. Onkohan nyt ensin tehty sovellus ja sitten luotu ongelma, jota se tulee ratkomaan?
Avatarilla vai ilman?
Ennen pandemiaa istuin lukemattomia tunteja erilaisissa kokouksissa, joissa ihmiset kokoontuivat samaan fyysiseen kokoustilaan. Niihin ei todellakaan ollut vaihtoehtona osallistua ilman naaman näyttämistä. Tai siis kyllähän sitä olisi varmaan paperipussin voinut päähänsä laittaa ja piirtää siihen jonkun hauskan hymiön, mutta veikkaanpa, että sen lisäksi, että kollegat olisivat huolestuneet mielenterveyteni tilasta, olisi uskottavuuteni saattanut saada iskun. Sitä paitsi kokouspullakahvien nauttiminen on kohtalaisen vaikeaa paperipussi päässä.
Tämä kameraväsymys taitaa olla jonkun minua paljon tuoreemman sukupolven ongelma. Ja ehkäpä jonkun toisen kulttuurin.
Kuitenkin sen sijaan, että lähtisin käyttämään avatareja, näitä keinotekoisia käsienheiluttajia, tuomaan enemmänkin häiriötä kuin hyötyä kokoukseen, miettisin niitä inhimillisempiä ratkaisuja: voisiko ihminen, joka ahdistuu kameran käytöstä saada luvan olla käyttämättä sitä? Täytyykö meidän edes pyytää lupaa, vai voisimmeko uskaltaa sanoa, että en tunne oloani mukavaksi kamera auki, tai että pystyn keskittymään esitykseeni paremmin, jos en näe omaa kuvaani. Eikö meidän pitäisi olla avoimia myös kokouskäytännöissä ja antaa tilaa ihmisille pelata niillä pelimerkeillä, jotka hänelle tuntuvat hyviltä?
Sen sijaan, että käytetään avatareja, käytettäisiinkin arkijärkeä. Annetaan tilaa kaikille ihmisille osallistua sellaisina kuin ovat ja luodaan sellainen työympäristö, jossa on turvallista olla virtuaalisesti läsnä naaman kanssa tai ilman. Ilman pakotteita.
Ja ihan oikeasti, millä todennäköisyydellä ostaisit palvelun myyjältä, joka oman kuvansa sijasta käyttäisi avatarta Teams-kokouksessa? Tai millä todennäköisyydellä palkkaisit konserttitalon asiakaspalvelutiskille töihin ihmisen, joka ei koe miellyttäväksi näyttää naamaansa muille, vaan käyttää aina Teams-kokouksissa avatarta?
Tässä on paljon pohdittavaa monelta kantilta, ja vaikka en nyt suorilta ja tällä kokemuksella tyrmää avatarien käyttöä, en kuitenkaan itse tule niitä käyttämään, koska uskon aitojen katseiden ja hymyjen voimaan. Jopa virtuaalisessa kokouksessa.
